Olen helsinkiläinen 61-vuotias valtiotieteen maisteri Helsingin yliopistosta. Pääaineeni oli kansainvälinen politiikka. Työelämä kuitenkin on tehnyt omat reittinsä ja olen 15 vuotta toiminut kiinteistönvälittäjänä. Tämän lisäksi minulla on kokomusta laadukkaasta ihmisten kuljettamista henkilöauton ratin takaa. Aikaisemmilta vuosilta minulla on pitkä työkokokemus kansainvälisten yritysten hallinnnosta.
Olen helsinkiläinen 61-vuotias valtiotieteen maisteri Helsingin yliopistosta. Pääaineeni oli kansainvälinen politiikka. Työelämä kuitenkin on tehnyt omat reittinsä ja olen 15 vuotta toiminut kiinteistönvälittäjänä. Tämän lisäksi minulla on kokomusta laadukkaasta ihmisten kuljettamista henkilöauton ratin takaa. Aikaisemmilta vuosilta minulla on pitkä työkokokemus kansainvälisten yritysten hallinnosta.
Toimin tällä hetkellä Helsingin kaupungin Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan Kulttuuri- ja kirjastojaoston jäsenenä.
Helsinki on minulle rakas kotikaupunki ja pyrin tekemään oman osuuteni sen, että että siitä tulee entista parempi ja toimivampi.
Ajankohtaista
Ajankohtaista -osiosta pääset lukemaan tuoreimpia kuulumisia ja katsomaan lähiaikoina toteuttamiamme tapahtumia. Facebook tilillini löydät täältä.